Haluan kirjoittaa tästä aiheesta, koska se on vaivannut minua enemmän tai vähemmän koko sen ajan, jonka olen pitänyt tätä blogia. Blogini tarkoitus on keskittyä neuleisiin ja muihin käsitöihin, ja pyrin siksi rajaamaan sisältöä niin, että käsittelisin lähinnä niitä, ja vähemmän elämäni muita asioita. Tästä puolesta itsessäni haluan kuitenkin kirjoittaa, koska se on niin suuri osa elämääni, ja koska se vaikuttaa niin merkittävästi sekä neuleharrastukseeni että siitä bloggaamiseen.
Blogiani lukiessa ei varmasti ole vaikea huomata, että pidän rimaa hyvin korkealla: valitan vähän väliä kuvien huonosta laadusta, en monesti ole tyytyväinen tekeleisiini ja ennen kaikkea, päivitän blogia todella harvoin. Syy hiljaisuuteen on pitkälti siinä, että vaadin itseltäni liikaa, erityisesti valokuvien suhteen. Suoritan siis myös sellaisia asioita, joiden olisi tarkoitus olla mukavia ja joista olisi tarkoitus saada voimia niiden oikeasti ikävien asioiden kohtaamiseen. Neulon jatkuvasti, ja saan aika paljon valmiiksikin, mutta töiden kuvaaminen on jotenkin todella hankalaa. Yleisen, neuleblogeissa käydyn keskustelun ja omien mieltymysteni ansiosta olen myös kehittänyt itselleni ehdon, että en voi kirjoittaa päivitystä, jos ei minulla ole liittää siihen kuvia, ja näin päivitysahdistus on valmis.
Mielestäni kuitenkin minun neuleblogini olisi tarkoitus ensisijaisesti palvella minua, eikä toisin päin. En neulo blogiani varten, ja siksi hermostunkin vähän väliä itseeni, kun toimin tässä asiassa tavalla, jonka ihan hyvin tiedän olevan hassu. On kuitenkin tosiasia, että en kykene noin vain järkeilemään itseäni raiteille ja korjaamaan ajatusmallejani, sillä minun perfektionismini on patologista, sairauden asteelle ulottuvaa lajia. "Perfektionismi" ei toki sinänsä ole psykiatrinen diagnoosi, mutta sairastamani masennus keskittyy hyvin tiiviisti vaativuuteni ympärille, ja se on persoonallisuuttani selkeästi eniten määrittävä piirre.
Toivon, että edes pieni osa vaikeudestani blogata helpottuisi sen myötä, että kerron asiasta avoimesti. Enkä tahdo kalastella selkääntaputtelua, mutta teidän lukijoiden jättämät kommentit merkitsevät minulle paljon, joten niistä suuri kiitos.
Lopuksi vielä kuva, koska en osaa päivittää ilman kuvia, ja koska kyseinen kuva kertoo hyvin siitä, miten kahjo osaan olla neulomisen suhteen. Tässä on sukka, jota neuloin viime keväänä, ja jossa ei ollut kerrassaan mitään vikaa havaittavissa, mutta jossa siitä huolimatta oli jotain selkeästi vialla. Ratkaisu ongelmaan oli neuloa se ohi kiilakavennusten, aloittaa sille paria ja sitten päätyä purkamaan koko roska, koska se ei ollut kiva, ja koska silmukat olivat (muka) epätasaisia, ja jotain muuta mitä en enää muista :D
Onneksi nyt syksyllä sain uudestaan aloitettua noita sukkia toisesta langasta, ja tällä kertaa taidan oikeasti saada ne valmiiksi saakka, sillä ensimmäinen on jo tehtynä ja toinenkin puolessavälissä säärtä. Otan kuvaa heti kun ehdin tässä joulusähläämisen keskellä.
Rauhallista ja rentouttavaa keskitalvea kaikille!
