perjantaina, tammikuuta 19, 2007

Paljon kuvia, vähän tekstiä (kerrankin!)

Olen täysin rakastunut hiljattain hankkimaani pieneen, näppärään pöytäjalustaan. Kuvaaminen tuntuu taas ihan eri tavalla kivalta.

Ensin uusin innostukseni, josta en ole vielä päässyt kertomaan:



Frost Flowers And Leaves valmistui keskiviikkona! Aikaa sen neulomiseen meni suunnilleen viisi viikkoa sen jälkeen, kun sössin ekan version ja aloitin alusta. Lopputulos on hulppeat 107 cm kertaa 107 cm, ja sekin on jo niin iso, että ohjeen mukaisena se olisi ihan järkyttävän suuri. Onneksi vaihdoin langan ja puikot ohuempiin. Kas tässä:




Lopuksi vielä kuva ystävälleni Pauliinalle joululahjaksi antamastani termosmukista. Neuloin sitä varten päällisen, jotta se ei olisi mikä tahansa muki. Lopputulos on aika muikea, ja saaja ilahtui kovasti. Olen muuten ihan törkeän ylpeä Pausta, sillä neuleoppilaani sai eilen illalla valmiiksi Ensimmäisen Neuletyönsä, nimittäin pipon, josta tuli aivan mainio. Hyvä me!

maanantaina, tammikuuta 15, 2007

Harvinainen hetki

Miun on edelleen lähes mahdotonta päästä rauhassa olemaan tähän koneelle, niin että ehtisin hosumatta valita kuvat, käsitellä niitä tarpeen mukaan ja sitten vielä kirjoittaakin jotain. Mrr. Täällä alkaa kyllä kohta jonkinlainen kanssa-asujan kiristysoperaatio, "jos et vähennä sitä pelaamista niin..."

No mutta mutta, kannettavan saan kuin saankin kätevästi, sillä veljelle vuosi sitten uutena ostettu kone on käynyt sille tarpeettomaksi. Saan sen haltuuni, kunhan vain saan aikaiseksi järjestää sen, kuka sen kuljettaa ja koska (yllättävän hankala prosessi). Eli tuskastuttavan harvaan päivittämistahtiin on tulossa muutos.

Jee, suuren suosion saavuttaneessa lauantain neuletapaamisessa oli taas kivaa! Tällä kertaa Kertun pimeys tosin häiritsi minuakin, ja päätä särki niin että lähdin aiemmin kuin muuten olisin lähtenyt. Joka tapauksessa, suurkiitokset Juulille villatakki-ideoista ja Sarille, jolta ostin kaksi huokeaa kerää fuksianpunaista Viennaa: nyt omistan sitä 250 grammaa ja saan varmasti jotain muikeaa aikaan! Ihkuti ihk:


Neulomuksista Frost Flowers And Leaves alkaa olla loppusuoralla, reunus on edennyt melkein viimeisen sivun puoleen väliin. Huomio: olipas hassua, että tulin kirjoittaneeksi "edennyt", aivan kuin se olisi tapahtunut itsestään, vaivatta ja helposti. Ja pah! Ikinä en ole vihannut mitään työtä noin paljon - ja kiroillut yhtä vuolaasti sen parissa. Kiihkein viha onneksi laantui nopeasti, jo ennen ekan sivun puoltaväliä, koska muuten olisin saattanut kiukuspäissäni vaikka saksia koko työn palasiksi. Totta kai osasin odottaa reunuksen vievän paljon aikaa, paljon enemmän kuin mitä olisi mennyt saman levyisen kaistaleen neulomiseen pyörönä suoraan huivin jatkoksi. Mutta että näin kauan. Grr.

Otin kuitenkin tekeleestä vihdoin lisää kuvia (viisaana tyttönä konttasin aamulla kameran kanssa lattialla, vaikka olisi jo pitänyt valmistautua lähtöön). Tahdon kuvata sitä perusteellisesti nyt vielä ennen pingotusta, koska olen niin äärimmäisen huvittunut pitsin olemuksesta siinä vaiheessa, kun se vasta vapautuu puikoilta. Jos ei tietäisi paremmin, niin katsoisi epämääräistä ruttua naureskellen ja vähän säälien, myötätuntoisesti. Mieleen tulee Ruman ankanpoikasen lisäksi kaikki ne lukemattomat sadut, joissa pyöreät ja persjalkaiset maalaistytöt haaveilevat olevansa joskus hoikkia ja ylväitä prinsessoja. Hih.