Harvinainen hetki

Miun on edelleen lähes mahdotonta päästä rauhassa olemaan tähän koneelle, niin että ehtisin hosumatta valita kuvat, käsitellä niitä tarpeen mukaan ja sitten vielä kirjoittaakin jotain. Mrr. Täällä alkaa kyllä kohta jonkinlainen kanssa-asujan kiristysoperaatio, "jos et vähennä sitä pelaamista niin..."

No mutta mutta, kannettavan saan kuin saankin kätevästi, sillä veljelle vuosi sitten uutena ostettu kone on käynyt sille tarpeettomaksi. Saan sen haltuuni, kunhan vain saan aikaiseksi järjestää sen, kuka sen kuljettaa ja koska (yllättävän hankala prosessi). Eli tuskastuttavan harvaan päivittämistahtiin on tulossa muutos.

Jee, suuren suosion saavuttaneessa lauantain neuletapaamisessa oli taas kivaa! Tällä kertaa Kertun pimeys tosin häiritsi minuakin, ja päätä särki niin että lähdin aiemmin kuin muuten olisin lähtenyt. Joka tapauksessa, suurkiitokset Juulille villatakki-ideoista ja Sarille, jolta ostin kaksi huokeaa kerää fuksianpunaista Viennaa: nyt omistan sitä 250 grammaa ja saan varmasti jotain muikeaa aikaan! Ihkuti ihk:


Neulomuksista Frost Flowers And Leaves alkaa olla loppusuoralla, reunus on edennyt melkein viimeisen sivun puoleen väliin. Huomio: olipas hassua, että tulin kirjoittaneeksi "edennyt", aivan kuin se olisi tapahtunut itsestään, vaivatta ja helposti. Ja pah! Ikinä en ole vihannut mitään työtä noin paljon - ja kiroillut yhtä vuolaasti sen parissa. Kiihkein viha onneksi laantui nopeasti, jo ennen ekan sivun puoltaväliä, koska muuten olisin saattanut kiukuspäissäni vaikka saksia koko työn palasiksi. Totta kai osasin odottaa reunuksen vievän paljon aikaa, paljon enemmän kuin mitä olisi mennyt saman levyisen kaistaleen neulomiseen pyörönä suoraan huivin jatkoksi. Mutta että näin kauan. Grr.

Otin kuitenkin tekeleestä vihdoin lisää kuvia (viisaana tyttönä konttasin aamulla kameran kanssa lattialla, vaikka olisi jo pitänyt valmistautua lähtöön). Tahdon kuvata sitä perusteellisesti nyt vielä ennen pingotusta, koska olen niin äärimmäisen huvittunut pitsin olemuksesta siinä vaiheessa, kun se vasta vapautuu puikoilta. Jos ei tietäisi paremmin, niin katsoisi epämääräistä ruttua naureskellen ja vähän säälien, myötätuntoisesti. Mieleen tulee Ruman ankanpoikasen lisäksi kaikki ne lukemattomat sadut, joissa pyöreät ja persjalkaiset maalaistytöt haaveilevat olevansa joskus hoikkia ja ylväitä prinsessoja. Hih.