Outi ei ymmärrä omaa parastaan.

Jos olisin kunnon ihminen, nousisin aamulla ajoissa, kävisin aamupesulla, söisin aamiaista ja sitten ehkä ryhtyisin hinaamaan koneella ja neulomaan ja sen sellaista.

Mutta ei, minä nukun yhteentoista, ja noustuani ylös käyn vain pikaisesti laittamassa purentakiskon purnukkaansa, ennenkö asetun koneelle lukemaan blogeja ja neulontalistan viestejä - vieläpä colapullon kanssa. Hyi minua.

Nyt, pari tuntia myöhemmin, olen sentään pukeutunut ja syönyt jotakin :) Alku sekin.

Innostuin tuossa äsken kokeilemaan, saisinko salaman kanssa kuvattua mitään julkaisukelpoista, ja oikeastaan olen ihan tyytyväinen:















Kuva kertoo mainiosti, kuinka pedantti ja laiska onnistun olemaan yhtä aikaa. Neuloin ensimmäisen Endpaper-käsineen päättelyä vaille valmiiksi, päätin etteivät peukalokiilan lisäykset ole tarpeeksi siistit ja purin suurimman osan. Se pedanttiudesta: laiska minäni kieltäytyy kerimästä lankoja siisteiksi nöttösiksi, ja siispä ne ovat tuollaisena toivottomana syherönä, joka todennäköisesti menee vielä pahasti solmuun. Lisäksi olin vielä ääliö, kun poimin silmukat purkamisen jälkeen ohuemmille puikoille, enkä sitten muistanut sitä ryhtyessäni uudelleen neulomaan. Onneksi en ehtinyt kovin pitkälle, ennen kuin tajusin sen ja sain taas purkaa. Olisin todennäköisesti saanut ne jo valmiiksi, jos en olisi tusaillut matkan varrella. Murmur.

Käsineet ovat ensimmäinen kirjoneuleprojektini sitten ala-asteen, ja olen tykännyt niistä kovasti; jälkikin on siistimpää kuin mihin olin varautunut. Neulon varmasti jatkossa lisää kirjavia asioita. Kunnianhimoinen haaste olisi Eunnyn Venezia pullover uusimmasta Interweave knitsistä, mutta kun en välitä sen väreistä. Ovathan ne upeat, ja Eunny on nähnyt ihan kauheasti vaivaa niitä valitessaan, mutta minä en niissä viihtyisi. Enkä varmaankaan näyttäisi hyvältä.

Listauduin blogilistalle ihan äskettäin, ja heti olen saanut vieraita! Kiitoksia mukavista kommenteista, mukavat ihmiset! Tulen vastavierailuille blogeihinne tuota pikaa.