Keskittymisvaikeuksia

Olin koko syksyn tosi väsynyt, eikä neulominenkaan jaksanut oikein kiinnostaa. En kuitenkaan osaa olla tekemättä mitään käsilläni, joten neuloin aikani kuluksi lähinnä sukkia ja torkkupeittoa, enkä edes jaksanut ottaa niistä kuvia Ravelrya varten. Ainakin yhdet niistä sukista on vielä kesken, ja niin on torkkupeittokin, joka jumittaa ennen kaikkea siksi, että se on kasvanut jo niin suureksi, että sen kanssa värkkääminen on ihan oma urakkansa. Homma tosin helpottuisi nyt, kun Knit Pro on alkanut vihdoin valmistaa kaapeleiden liitoskappaleita, ja sain niitä viikonloppuna kaksi pakettia. Vuodenaika taisi kuitenkin jo ajaa peiton ohi, koska kuka tähän aikaan haluaisi istua sohvalla keskeneräisen seiskaveikkapeiton alla?

Syksyn jumitus vaihtui reilu kuukausi sitten akuutiksi startiitiksi, mikä sinänsä on kivaa, koska en muista milloin viimeksi olin yhtä tohkeissani kaikesta neulomiseen liittyvästä. Tämänkertainen villitys alkoi, kun oivalsin yhtäkkiä, että tykkään ihan hirveästi Kim Hargreavesin malleista, ja monet niistä on suunniteltu ohuille langoille. Tilasin Hargreavesin kirjan Amber - A Winter Gathering, ja kun monta kuukautta olin tuskaillut sen kanssa, ettei oikein huvita neuloa mitään, niin nyt tahdoinkin aloittaa heti ainakin tän ja tän ja tän ja tän ja tän ja tän :D

Nyt on olohuone taas ihan kaaoksessa, kun joka puolella pyörii puikkoja ja lankaa ja vyötteitä ja keskeneräisiä töitä. Tekeillä on tuosta tilaamastani kirjasta Bloom ja Allure, ja lisäksi viime talven IK:sta Climbing Vines, jonka päätin muuntaa takiksi, koska tarvitsen ennemmin takkeja kuin paitoja.

Kun näihin vielä lisätään ne lukuisat sukat, jotka tuolla pyörii keskeneräisinä, ja se torkkupeitto, ja yksi viimeistelyä vaille oleva paita, ja paritkin säärystimet, niin eipä ole ihme, että taas tuntuu siltä, etten saa ikinä mitään valmiiksi ja hukun keskeneräisiin neuleisiin. Mutta kun uusien töiden aloittaminen on niin kivaa ja jännää! Jonkinlaista järkeistämistä ja ryhtiliikettä täällä kuitenkin tarvitaan, koska muuten tässä käy niin, että nuo isot työt ei etene ikinä mihinkään, kun aloitan vaan pieniä välipalatöitä, jotta tuntuisi siltä, että saan edes välillä jotain aikaan. Neulominen on sitten monimutkaista.

Vaikeuksien kautta voittoon

Ihan puistattaa, kun katson, miten paljon aikaa on viime päivityksestä vierähtänyt! No, ei auta itku markkinoilla, ja jostain on taas jatkettava. Esittelenpä siis ensi hätään valmistuneen neuleen.

Viime kesän lopulla aloittamani epäonninen Tangled Yoke Cardigan, josta kirjoitin täällä, tuli vihdoin valmiiksi. Kokonaisuudessaan neuloin sen varmasti ainakin kolmeen kertaan: versio yksi ehti lähes valmiiksi asti ennen purkutuomiota, ja kakkosen miehustaa ehdin posottaa varmaan melkein kainaloihin ennenkö huomasin, että olin sijoittanut toisen puolen sivusauman väärän koon mukaan. Palmikonkin kanssa taistelin ainakin yhden purkukierroksen, ja kun vihdoin sain takin valmiiksi, totesin sitä käyttäessäni, että kaula-aukko nousee edestä liian ylös ja laskeutuu vastaavasti takaa liian alas. Jurnutin aikani, ja pari kuukautta takkiparka oli käyttämättömänä jossain vaatevuoren alla, mutta vuodenvaihteen jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja kudoin kaarrokkeeseen lisää lyhennettyjä kerroksia niskan puolelle. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun sen takia tarvitsi purkaa nappilistat...

Lopulliseen lopputulokseen olen kuitenkin varsin tyytyväinen:

Malli: Tangled Yoke Cardigan, Interweave Knits Fall 2007 [Ravelryyn]
Koko: 38 tuumaa
Puikot: 3,5mm & 3mm nappilistoja varten
Lanka: Garnstudio Silke Tweed, 7 kerää
Muutokset: Neuloin kaarrokkeeseen enemmän lyhennettyjä kerroksia

Valmista takkia oon käyttänyt paljon, ja tykkään siitä kovasti - oon saanut paljon kehujakin. Ohje on hyvä, ja oli kiva neuloa välillä jotain suoraan ohjeesta, tekemättä muutoksia joka paikkaan. Lankaan ihastuin täysin, ja tahdon ehdottomasti tehdä siitä jotain muutakin. Siinä on ihanat värit ja tekstuuri, ja ennen kaikkea se on mulle riittävän ohutta, niin että siitä tehtyjä vaatteita pystyn käyttämään läkähtymättä muulloinkin kun paukkupakkasella.

Kyllä täällä siis edelleen neulotaan, enemmän tai vähemmän, ja kuviakin otan koko ajan suuremmalla menestyksellä, nyt kun vihdoin ostin itselleni järjestelmäkameran. Uskallan siis luvata, että jatkoa seuraa, nyt kunhan pääsen taas kiinni blogin päivittämiseen.

Pinkkejä porkkanoita

No niin, tässä vaiheessa voisi jo odottaa että esittelisin vihdoin valmistuneen Tangled Yoke -villatakkini. Vaan ehei! Viime viikonloppuna, vartalo-osan kuta kuinkin valmiiksi neulottuani, huomasin toisen puolen saumasilmukan ja kavennusten ja levennysten olevan väärässä kohtaa! Ei siis muuta kuin taas purkamaan ja uusiksi. Kylläpä olenkin ollut taitava sotkemaan lukuisia asioita yhdessä neuleprojektissa.

Alan - yllättäen - olla melko kypsä koko takkiin, mutta puristan sen kyllä valmiiksi vaikka mikä olisi. Varsinaisesta neulomisen ilosta ei kuitenkaan enää hetkeen tämän työn kanssa ole ollut tietoakaan. Siksi on hyvä varustautua kepityksen lisäksi myös porkkanoilla:

Kuvan langoista on kaikista tulossa luultavasti asusteita. Pure Wool DK oli ihan pakko ostaa Lankabaarista värinsä takia, vaikka sille ei ole vielä suunnitelmaa, ja Grignascon Bambista olen kaavaillut kämmekkäitä. Ja Sisu? No siitä taas meinaan tehdä toiset Cookien saksalaissukat, siitäkin huolimatta, että ensimmäisen parin vääntäminen oli lannistaa mut :D

Kukaan ei varmaan ikinä arvaa, mikä on mun lempiväri.

Kirjava välipala

Olen sitkeästi yrittänyt neuloa kertaalleen purettua olympialais-villatakkia, jotta sen valmistuminen ei viivähtäisi pahasti. Viime viikolla lähilankakauppaan saapui kuitenkin Noro Kureyon Sockia, jota tietenkin ostin testikerän, eikä se suostunut menemään sukkalankalaatikkoon odottamaan. Sitä paitsi eihän sitä nyt mitenkään jaksa yhtä ja samaa työtä viikkotolkulla vääntää.

Mulla alkaa olla vähintään tarpeeksi sukkia, joten olin tosikiva ja päätin neuloa vaihteeksi miehelle. Edellisen kerran olen tehnyt sille sukat joskus vuonna miekka ja kilpi, mutta kun ne on kaikki seiskaveikkaa niin eihän ne mene ikinä puhki, räjähtävät vaan ihan kauheaan kuntoon. Nyt on jo korkea aika muidenkin tämän perheen jäsenten omistaa eliittisukkia - eihän miesparka vielä tiedäkään, miten mukavaa on, kun villasukat ovat lämpimät mutta silti ohuet. Puhumattakaan siitä, että ne olisivat vielä kauniitkin. Taidan salaa nipsiä kynsisaksilla säikeen kerrallaan poikki niistä vanhoista rohjakkeista, niin voin sitten jotenkin paremmalla omallatunnolla hankkiutua niistä eroon kun reikiintyvät :D

On nuo Noron langat vaan upeita. Lisäksi nuo sukkalangat ovat mielestäni vielä kauniimpia kuin ne muut moniväriset, joissa on melkein aina joukossa jokin raita, josta en pidä. Sukkaversiossa on vaikka kuinka monta sävyä, jota ottaisin riemusta hihkuen. Tämä ostamani lanka on sävyä 188, ja tykkään tästä tosi paljon, mutta tahdon itselleni sukat ainakin jostain sateenkaarenkirjavasta sävystä (esimerkiksi 180 tai 182), ja 240 on ihan vastustamaton sekoitus pinkkiä ja violettia...

Nimesin säästölippaani Kureyon Sock -rahastoksi, ehkä siellä joulun aikaan voisi olla tarpeeksi kolikoita polvisukkalankojen ostamista varten.

Sinisiä nuudeleita

Osallistuin neuleolympialaisiin Ravelryssa. Otin projektiksi syksyn 2007 Interweave Knitsissä olleen Tangled Yoke Cardiganin, joka oli ollut listallani lehden ilmestymisestä asti - tai oikeastaan siitä asti, kun lehden mallit tulivat nettiin esikatseltaviksi.

Neuloin takin käytännössä valmiiksi asti kymmenessä päivässä. Se ei ollutkaan yhtään kiva juttu, koska totesin neulojakavereiden vakuuttelusta (ja uhkailusta) huolimatta, että takki on hieman liian pieni. No, kiukuttelin aikani, totesin että hyvä takki on kisamenestystä tärkeämpi tavoite, ja tässä seuraus:

Sanon kaksi asiaa.

Yksi: AAAAAAAAARGH!

Kaksi: (Note to self:) Puoliksi silkkiä oleva lanka ei jousta lainkaan yhtä paljoa kuin täysvillainen. Se arvatenkin vaikuttaa siihen, että valmis vaatekaan ei jousta yhtä paljoa, ja silloin ei pidä pelleillä liian negative easen kanssa.

Onneksi olen sinnikäs ja neuroottinen - en saletisti luovuta :D Uudesta versiosta on neulottuna tähän mennessä hiha.

Tappava Ase III

Päätin osallistua Sukkasodan Pojan Kostoon.

Tekstiilikaksoset

Tein tuossa viime kuun puolella Vesalle villapaidan. Tavoilleni uskollisena kutaisin sen noin viikossa valmiiksi, päättelin langanpäätkin, mutta viimeistelyä (eli pesua) se sai odottaa melkein kuukauden. Nyt Vesa kuitenkin lähti Lappiin, ja mulle tuli kiire saattaa paita käyttökuntoon - saattoihan tämä olla ainoa tilaisuus hyvin pitkään aikaan, jossa sitä oikeasti tarvitaan. Olen lopputulokseen todella tyytyväinen, ja Vesakin on myönnellyt maltillisesti paidan olevan kelpo, kun olen kärttänyt puhelimessa että "onhan se hyvä? onhan? onhan? voihan sitä käyttää, ettei ole liian kuuma? onhan se hyvä?" :D

Malli: Cobblestone Pullover, syksyn 2007 IK:sta, suunnittelija Jared Flood eli brooklyntweed
Koko: 39,5"
Lanka: Debbie Bliss Donegal Tweed Aran, tumman violetti, 530g
Puikot: 4,5mm
Muutokset: lyhensin helmaa noin 1,5" koska Vesa on lyhykäinen

Langan tähän paitaan ostin lähilankakaupan alennusmyynnistä; alunperin olisin ehkä halunnut käyttää tweedlankaa jonka pääväri on musta, mutta sitä oli tarjolla vain yksi kerä. Vesa ei ollut paikalla makutuomaroimassa, mutta ei hätää, sillä meillähän oli kotona jo yksi neule tästä langasta. Minun tarvitsi siis vain antaa puhelimitse komento käydä arvioimassa sohvalla olevaa villatakkia - melkoisen kätevää.

Kyseinen villatakki on se viheliäinen, jonka esittelyyn jo tuolla syksyllä pyysin painostusta. Kyllä minä siitä vielä otan omiakin kuvia, mutta koska niitä ei ole nyt tähän hätään tarjolla, niin lätkäisen tänne Blissin oman kuvan (täältä). Siitä näette millaisesta tekeleestä on kyse.


(Jepjep, kyllähän senkin joskus täytyi tapahtua, että Outi tekee neuleen ohjeen mukaisesta langasta, joka on vieläpä saman väristä kuin alkuperäisessä mallissa.)

Tätä lähemmäksi samanlaisia tuulipukuja me ei toivottavasti koskaan päädytä.

Kevätväsymyksen torjuntaa

Tässä on mun resepti väsymyksen karkotukseen:



Olen huomannut, että vaikka olisin niin väsynyt, etten jaksa neuloa, niin saatan hyvinkin jaksaa kehrätä. Se on pelastus ihmiselle, joka ei malta mitenkään vain lojua sohvalla ja katsoa elokuvia tekemättä mitään muuta. Kehrääminen on mulle myös oivallista shokkiterapiaa, koska joudun kestämään epätäydellistä, epätasaista lankaa jossa on liikaa kierrettä. Onnistun perustelemaan tämän itselleni sillä, että olen vasta ihan aloitteleva kehrääjä, ja kuitenkin vähintään kehityskelpoinen. Olen myös todennut, että maailmassa on liian paljon liian ihanan värisiä, pehmeitä villoja houkuttelemassa kehräämään, jotta voisin ne täysin sivuuttaa, vaikka välillä ottaisi pahastikin päähän.



Tämä lanka on noin vuosi sitten eBaysta ostamaani corriedale-lampaan villaa. Kehrään sitä kertaamattomaksi langaksi, koska en halunnut sekoittaa ihania värejä toisiinsa. Olen yrittänyt saada pidettyä paksuuden sen verran samana, että voisin neuloa näistä pikku vyyhdeistä jotain yhtenäistä - aiemmin olen vain kehräillyt fiilispohjalta epämääräisiä pikku nöttösiä, joille en ole suunnitellut mitään erityistä käyttötarkoitusta. Tuota villaa on kuitenkin yhteensä viitisenkymmentä grammaa, joten siitä saa hyvinkin tarpeeksi lankaa vaikka kämmekkäisiin.

Neulomusten suhteen olen jotenkin hassussa tilanteessa, kun tuntuu että on kesken liian vähän töitä (siis sellaisia joita tekee myös mieli neuloa :D). Huiveja en saa aloittaa, ennenkö olen pingottanut kaksi edellistä huivia, jotka ovat valmiita mutta kovin ruttuisia. Teen siis sukkia, kuten aina silloin, kun ei ole muuta inspiroivaa tekeillä. Jatkan edelleen Cookien ohjeilla, ja tällä kertaa vuorossa on Baudelaire Knittystä.



Viimeistelyä vaille olevia töitä on niiden kahden huivin lisäksi muitakin, joten nyt olisi kyllä aika tsempata ja pitää kastelu-, pingotus- ja päättelysulkeiset.

Takauma

Vaikka tätä vuotta on ehtinytkin jo kulua useampi kuukausi, tahdon vielä esitellä tekemäni joululahjan. Ystäväni naapurista nimittäin pyysi pinkit hahtuvalapaseni nähtyään, että tekisin hänen perheelleen jouluksi samanlaiset, joihin voisi jotenkin yhdistää perheen samojedin karvaa. Minä arvatenkin innostuin kovasti ajatuksesta, vaikka se vaatikin neljän lapasparin neulomista tiukahkossa aikataulussa.



Wilma on ihastuttava, itsepäinen karvaturri, josta on tullut meidän rakas hoitokoira - Vesa keksi hienon termin "leasing-lemmikki" :D Wilman kautta olemme myös saaneet naapurista hyvän ystävän, ja olemme hänelle suuressa kiitollisuudenvelassa siitä, että Wilma saa olla osa meidän elämäämme. Olemme Vesan kanssa molemmat allergikkoja, joten suureksi murheeksemme emme voi ottaa omaa koiraa tai kissaa, ja naapurin koiran hoitaminen on tarjonnut meille suunnatonta iloa. Jostain syystä emme myöskään saa juuri minkäänlaisia oireita Wilmasta, mikä johtuu ehkä siitä, että olemme tutustuneet koiraan vähitellen, pihalla rapsutellen ja lenkittäen, ennenkö se on alkanut oleilla meillä.

Sitten takaisin lapasiin. Neuloin Ullan hahtuvalapasohjeella neljät kintaat, joista kolmet olivat miesten kokoa L ja yhdet vähän pienemmät, naiselle sopivat. Huovutuksen jälkeen koristelin ne neulahuovuttamalla kämmenselkiin käpälänjäljet. Huovutuksessa käytetty valkoinen karva on Wilman pohjavillaa, jota on kerätty talteen vuosien varrella vaikka kuinka.



Olen todella tyytyväinen lopputulokseen, ja tyytyväisiä olivat kuulemma myös lahjan saajat. Voitokkain kaikista olen silti minä, joka en nykyään enää koskaan läimäytä jääkaapin ovea kiinni tarkistamatta ensin, ettei välissä ole kuonoa :D

Hurraa!

Lopultakin mulla on valmiit saksalaissukat!



Malli: Cookie A:n German Stockings
Lanka: Idena Robust, 160m/50g, kulutus 135g
Puikot: Joustin 2,0mm, muuten 2,5mm



Kyseisten sukkien tekeminen kesti monta kuukautta, kun vähän väliä ne piti työntää jonnekin nurkkaan jäähylle ja unohtaa kokonaan. Monta kertaa kyllä epäilin, että nämä sukat ja minä on jotenkin mahdoton yhdistelmä, enkä saa niitä ikinä tehtyä, mutta onnistuin kuitenkin toisella yrityksellä. Ne ensimmäiset, jotka aloitin joskus viime pääsiäisenä ja joita inhosin koko ajan, olivat yhtä tuskaa ja tervanjuontia, mutta näiden neulominen oli sopivina annoksina jopa mukavaa. Onneksi niin, sillä palkintona vaivannäöstä saadut sukat ovat ihan sairaan hienot.

Ohjetta en voi kyllin kiittää: se on mallin monimutkaisuudesta huolimatta erittäin hyvin ymmärrettävä, ja Cookie ansaitsisi mitalin kyvystään pitää yli 200 kokovariaation neuleohje selkeänä. Ongelmani eivät siis liittyneet ollenkaan siihen, että olisin sählännyt ohjeen kanssa, lukenut väärin, laskenut väärin, purkanut ja pähkäillyt mitä ohjeen kirjoittaja oikein on tarkoittanut. Kyse taisi ennen kaikkea olla siitä, että kaikkien neuleiden tekeminen ei vaan mitenkään voi olla pelkästään ihanaa ja mieluisaa, vaan joskus ottaa väkisinkin päähän.

Minkähän Cookien mallin seuraavaksi ostaisin? :D

Paljastuksia

Hei, olen Outi ja olen perfektionisti.

Haluan kirjoittaa tästä aiheesta, koska se on vaivannut minua enemmän tai vähemmän koko sen ajan, jonka olen pitänyt tätä blogia. Blogini tarkoitus on keskittyä neuleisiin ja muihin käsitöihin, ja pyrin siksi rajaamaan sisältöä niin, että käsittelisin lähinnä niitä, ja vähemmän elämäni muita asioita. Tästä puolesta itsessäni haluan kuitenkin kirjoittaa, koska se on niin suuri osa elämääni, ja koska se vaikuttaa niin merkittävästi sekä neuleharrastukseeni että siitä bloggaamiseen.

Blogiani lukiessa ei varmasti ole vaikea huomata, että pidän rimaa hyvin korkealla: valitan vähän väliä kuvien huonosta laadusta, en monesti ole tyytyväinen tekeleisiini ja ennen kaikkea, päivitän blogia todella harvoin. Syy hiljaisuuteen on pitkälti siinä, että vaadin itseltäni liikaa, erityisesti valokuvien suhteen. Suoritan siis myös sellaisia asioita, joiden olisi tarkoitus olla mukavia ja joista olisi tarkoitus saada voimia niiden oikeasti ikävien asioiden kohtaamiseen. Neulon jatkuvasti, ja saan aika paljon valmiiksikin, mutta töiden kuvaaminen on jotenkin todella hankalaa. Yleisen, neuleblogeissa käydyn keskustelun ja omien mieltymysteni ansiosta olen myös kehittänyt itselleni ehdon, että en voi kirjoittaa päivitystä, jos ei minulla ole liittää siihen kuvia, ja näin päivitysahdistus on valmis.

Mielestäni kuitenkin minun neuleblogini olisi tarkoitus ensisijaisesti palvella minua, eikä toisin päin. En neulo blogiani varten, ja siksi hermostunkin vähän väliä itseeni, kun toimin tässä asiassa tavalla, jonka ihan hyvin tiedän olevan hassu. On kuitenkin tosiasia, että en kykene noin vain järkeilemään itseäni raiteille ja korjaamaan ajatusmallejani, sillä minun perfektionismini on patologista, sairauden asteelle ulottuvaa lajia. "Perfektionismi" ei toki sinänsä ole psykiatrinen diagnoosi, mutta sairastamani masennus keskittyy hyvin tiiviisti vaativuuteni ympärille, ja se on persoonallisuuttani selkeästi eniten määrittävä piirre.

Toivon, että edes pieni osa vaikeudestani blogata helpottuisi sen myötä, että kerron asiasta avoimesti. Enkä tahdo kalastella selkääntaputtelua, mutta teidän lukijoiden jättämät kommentit merkitsevät minulle paljon, joten niistä suuri kiitos.

Lopuksi vielä kuva, koska en osaa päivittää ilman kuvia, ja koska kyseinen kuva kertoo hyvin siitä, miten kahjo osaan olla neulomisen suhteen. Tässä on sukka, jota neuloin viime keväänä, ja jossa ei ollut kerrassaan mitään vikaa havaittavissa, mutta jossa siitä huolimatta oli jotain selkeästi vialla. Ratkaisu ongelmaan oli neuloa se ohi kiilakavennusten, aloittaa sille paria ja sitten päätyä purkamaan koko roska, koska se ei ollut kiva, ja koska silmukat olivat (muka) epätasaisia, ja jotain muuta mitä en enää muista :D



Onneksi nyt syksyllä sain uudestaan aloitettua noita sukkia toisesta langasta, ja tällä kertaa taidan oikeasti saada ne valmiiksi saakka, sillä ensimmäinen on jo tehtynä ja toinenkin puolessavälissä säärtä. Otan kuvaa heti kun ehdin tässä joulusähläämisen keskellä.

Rauhallista ja rentouttavaa keskitalvea kaikille!

Pitsiä ja pääkalloja

Taas on kulunut paljon neulonta-aikaa, vaikka siitä en olekaan raportoinut, lähinnä koska kuvien ottaminen tuntuu niin hankalalta. Nyt kuitenkin tein valmiiksi huivin, joka oli pakko kuvata saman tien, koska se meni lahjaksi äidin ystävälle. Olin jo pidempään ajatellut että haluaisin neuloa hänelle huivin, ja kun hän on nyt ollut sairaana, päätin repäistä. Kuvat eivät ole parhaita mahdollisia, mutta ainakin ne ovat kuvia :D

Malli: Swallowtail Shawl, Interweave Knits Fall 2006
Lanka: Grignasco Merinosilk kaksinkertaisena, kulutus aika tarkalleen 50g
Puikot: 4mm pitsiaddit

En tehnyt huiviin mitään muutoksia, sillä halusin neuloa laavun sijaan melko pienen kolmion. Olen hingunnut Swallowtailia jo vaikka kuinka pitkään, ja onneksi pidän huivista edelleen yhtä paljon sen kertaalleen neulottuani. Ihan saman tien en varmastikaan viitsi aloittaaa kakkosversiota itselleni, mutta kyllä tämä on ehdottomasti edelleen projektilistalla. Sitä ennen voisi toki esimerkiksi pingottaa Icaruksen, joka on ollut sitä vaille valmiina jo kohta muutaman viikon, kun hirvittelen että se ei mahdu yksinkertaisena sängylle. Kertokaa, miten hyvin onnistuu huivin pingottaminen kaksin kerroin?

Olen myös ollut Hirmuisen Reipas ja tarttunut loppuviikosta useampaankin ufoksi jämähtäneeseen työhön. Yksi niistä on tämä pääkallokuvioinen kassi, jota aloitin loppukesästä, ja joka jäi muiden töiden jalkoihin. Kun kaivelin sen uudelleen esiin, oli kuvio jo kokonaan neulottuna, eli tekemistä ei ollut enää paljoakaan. Tässä se on nyt, odottelemassa että neulon olkahihnan loppuun ja ompelen vuorin:

Kirkasvalolamppu toimi erittäin hyvänä valonlähteenä kuvausta varten. Ja kyllä, kassista pilkottaa täytteeksi sullottu villatakki, joka on valmis, mutta esittelyä vailla. Painostusta otetaan vastaan.

Outin oma lapaskuu

Viime viikkoina on ollut pahoja startiitin oireita; tekee koko ajan mieli aloittaa vaikka mitä uusia neuleita, ja neuloa kaikkia niitä ristiin rastiin sikin sokin. Ei ihme että mikään ei tunnu valmistuvan, kun viime perjantain aikanakin laskin neuloneeni yhteensä seitsemää (7) eri projektia.

On siis tullut tehtyä kaikenlaista mukavaa pientä kivaa, kuten niitä mustia kämmekkäitä (jotka ovat nyt jämähtäneet tuskalliseen palmikonnäperrysvaiheeseen) ja lapasia. Lapasia en olekaan tainnut neuloa pariin vuoteen, joten nyt oli korkea aika.


Itselleni neuloin huovutettavat lapaset ihanan pinkistä hahtuvasta. Ennen myllytystä pyykkikoneessa ne olivat melkoiset patakintaat, ja mietin kerran jos toisenkin, että miten paljon ne mahtavat huopua. Mutta kas kummaa, koneesta pullahti esiin kaksi ruttua, joista reippaasti venyttelemällä tuli juuri sopivan kokoiset lapaset. Pesin ne viidessäkympissä, ja linkous oli 1000 kierrosta minuutissa, mutta jatkossa laitan kyllä huovutettavat jutut kiltisti neljäänkymppiin, koska näissä ei ole yhtään ylimääräistä.


Malli: Hahtuvalapaset Ullasta
Lanka: Salosta läpikulkumatkalla ostettu hahtuva, 100g
Puikot: 4mm bambut


Nämä puolestaan ovat otuksen uudet lapaset. Ensimmäistä kertaa kokeilin neuloa lapaset kärjestä päin, ja se oli oikein mukava vaihtoehto perinteiselle tavalle. Malli on omasta päästä, ja lankaa kului noin 60g nelosen puikoilla. Lanka on Noron kureyonia, joka on juuri tullut myyntiin Käsityö-Elisaan. Pakkohan sitä sitten oli ostaa perjantaikerä (tai kaksi).


Tässähän käy ihan malttamattomaksi, kun säät eivät ota kylmentyäkseen.

Outi ryömii esiin kolostaan.

Jopas aika on taas hujahtanut.

Aurora jo tuolla kommenteissa kyseli, että olenko lopettanut neulomisen vaiko vain bloggaamisen. Kauhistus mikä ajatus! Jos minä lopettaisin neulomisen, niin silloin olisi kyllä jokin pahasti vialla :D Vikaa on siis vain blogin päivitystahdissa, jokin sen kanssa mättää ja pahasti.

Suureksi ilahduksekseni olen saanut tällaisen:


Kiitos Kramox ja Rieppa! (Jos joku muukin on antanut tämän miulle, niin saa potkaista. Kiitos ja anteeksi.)

Tarkoitus olisi, että antaisin tämän edelleen eteenpäin, mutta taidan jättää sen tekemättä, koska olisin antanut napin Kramoxille, Riepalle, Tuille ja Tuulialle ;D Kuinka ollakaan, kaikilla heistä yllättäen sattuu jo olemaan kyseinen kunniamaininta. Haa, mutta entäs Liis?

Ja jotta tämä ei olisi neulonta-aiheeton postaus, lätkäisen mukaan myös pikaisesti nappaamani kuvan eilen illalla aloittamistani kämmekkäistä:


Malli on Fetching, joita olen nähnyt viime päivinä useammallakin tutulla neulojalla. Käyttämäni lanka on eri paksuista kuin ohjeessa, ja sen takia oli tarpeen säätää silmukkamäärän kanssa, ja koska olen saita, teen kämmekkäät takaperin varmistaakseni, että yksi kerä riittää molempiin. Parempaa kuvaa tarjoilen näiden valmistuttua. Lupaan! Ja vannon!

EDIT: Olihan toki Liisilläkin nappula jo omasta takaa. I rest my case, oon niin jälkijunassa että kaikilla rokkaavilla polkkaajatytöillä on jo siitä todiste!

*haamuti haam*

Askartelen täällä, kun on jo jonkin aikaa ollut sellainen tunne, että sivupohjan vaihto houkuttaisi. Mikäpä siis sen parempaa puuhaa, kuin säätäminen blogin kanssa, jos päättää valvoa yön yli saadakseen unirytminsä normaalimmaksi.

Sanokaa, jos muutos meni ihan metsään! Mie tietty heittäisin kernaasti kaikki tekstit vaaleanpunaisiksi, mutta yritin ihan tosissani säilyttää luettavuuden :P

Myös sen huomasin tuossa seuraamieni blogien listaa kasatessani, että olen luokattoman huono kommentoija, luikin vain nurkissa jättämättä jälkiä käynneistäni. Koetan parantaa tapani, sillä kommenteissa on kivaa myös niiden jättäminen, ei vain saaminen.

Jatkan ähräämistä.

Takaisin luolaan

On täällä valmistunut kaikenlaista muutakin hiljaisuudesta huolimatta. Cavernin alustahan sain jopa tehtyä merkinnän, mutta siihen se sitten jäi.


Malli: Cosmicpluton Cavern Cardigan
Lanka: Idena Cotton Sport, 115m/50g, puolet puuvillaa ja puolet akryylia; kulutus hyvin tarkkaan 7 kerää
Puikot: 4mm epämääräis-pyöröt
Muutokset: tiheyteni ei vastannut ohjeen tiheyttä, joten laskin aloituksen silmukkamäärän uusiksi. Hihojen kavennuksissa sävelsin myös omiani, ainakin aloitin ne aiemmin kuin ohjeessa (luonnollisesti en kirjoittanut sitä ylös mihinkään)


Neuloin takin käytännössä valmiiksi vajaassa parissa viikossa, mutta kiinnitysmekanismi tuotti pulmia. Lankaa jäi jäljelle muutama metri päättelykerroksen jälkeen, joten siitä ei riittänyt tarpeeksi virkattuihin nauhoihin. Tekaisin ne sitten kaksinkertaisesta kotiväestä, kun sitä oli käsillä runsaasti.

Narut kuitenkin luistivat auki käytössä, jos ei niitä laittanut umpisolmuun, joten hermostuin niihin ja ostin tilalle puisen duffelinapin. Jokin tosihieno supernappi olisi tietysti todella kiva lisä, mutten jaksanut alkaa etsiä, kun halusin takin käyttökuntoon mahdollisimman nopeasti.

Napin sain kiinnitettyä ja lenkin virkattua suht nopeasti, mutta niinpä jäi sitten siitä seuranneiden langanpäiden päättely roikkumaan - kirjaimellisesti, sillä pyöräilin useammankin kerran kauppaan langanpäät kuminauhalla palloksi värkättynä tai napin ympärille kieputettuna (kohtuullisen noloa). Oikeastaan takki siis valmistui virallisesti vasta eilen, kun viimeistelin sen lopullisesti.

Takki on aika lyhyt, eikä yhtä tiukka kuin esikuvansa (kuten kakkoskuvastakin hyvin näkyy), mutta tykkään siitä kovasti juuri näin. Se on kuumempi kuin odotin, mihin saattaa vaikuttaa se, että lanka on kuitenkin puoliksi akryylia. Ihan kuumimman sään vaate siitä ei siis tullut, mutta kyllä mulla käyttöä riittää vähän lämpimämmällekin takille.

Traktori

Päivitys on auttamattoman myöhässä, sillä aloitin huivin KIP-päivänä eli 9.6. ja siitä muutaman viikon päästä se oli jo valmis. Mulla on ilmiselvästi jokin kauhea kriisi bloggaamisen suhteen, kun töitä valmistuu vähän väliä ja jotenkin niitä tuntuu olevan mahdotonta saada tänne näkyviin.


KIP-päivän aikaan Sylvi Salosella oli mielenkiintoinen alennusmyynti, sillä iso osa alelangoista oli kaivettu jostakin kellarien uumenista esiin, ja niinpä ostin kuudella eurolla kaksi kerää muinaisen oloista Hämeen Kehräämön Ilves-konelankaa. Kaipa jo ostohetkellä ajattelin tekeväni siitä huivin, mutta lanka itse ilmoitti varsin nopeasti haluavansa Zetoriksi. Mulla ei tätä ennen ollut yhtään kolmiohuivia, joten oli hyvä syy paikata vaatevarastossa ammottava aukko mahdollisimman nopeasti ;)

Malli: Zetor Jatan blogista

Lanka: Hämeen Kehräämön Ilves-konelanka, 100% villaa, 540m/100g,
puikkosuositus 1,5-2mm

Puikot: alkuun 3mm kökköpyörö, vaihdoin alkupuolella Addin pitsipyöröön

Neuloin päämallikertaa 12 toistoa, ja huivin kooksi tuli noin 1 x 2 metriä. Alun perin olin arvellut sen venyvän pingotuksessa enemmänkin, mutta ei se toki liian pieneksi jäänyt. Nyt on hyvä syy neuloa jokin toinen malli, jotta saa itselleen valtavan kääriytymishuivin parveke- ja terassikäyttöön.

Pidän lopputuloksesta kovasti, ja huivi osoittautui myös enemmän kuin hyödylliseksi viikonlopun mökkireissun aikana: se toimi lämmikkeenä iltaisin, sateensuojana huusiin juostessa, tyynynä ja peittona viiden tunnin automatkalla - ja sillä sai myös sukulaisilta kehuja neulomistaidoistaan.

random-päivitys

Irkissä #neulonnalla tuli puhetta yläasteella askartelemistani käsineistä. Kas tässä kuva, kaikessa epätarkkuudessaan:


Käsineet on virkattu muistaakseni 1,5 mm:n koukulla. Alkanette ymmärtää miksi kutsun itseäni masokistineulojaksi, tai masokistivirkkajaksi...

Cavern on kaveri

Maanantaina ostamani langat ovat edenneet tähän mennessä näin pitkälle:


Tämä on ensimmäinen ylhäältä alas tekemäni neule, ja alkupuolella oli kyllä useaan otteeseen uskonpuute, mutta kyllä tästä taitaa sittenkin tulla ihan kiva. Yritän pinnistää takin valmiiksi mahdollisimman nopeasti, sillä vaatekaapissani on neuletakkien mentävä, suuri ja ammottava aukko. Elämä ilman neuletakkeja on yllättävän hankalaa.

Outi menee lankaan

Otsikko on tällä kertaa törkeästi Hannalta varastettu, mutta sopi tilanteeseen niin hyvin, etten voinut vastustaa.

Tässä on suurin osa tämänpäiväisen neulontahepulin aiheuttajista:


Kuvan taustana on ensinnäkin kassi, jonka pelastin Onlyn poistolaatikosta viidellä eurolla. Olen jo pidempään kaipaillut isompaa, kevyttä ja puikonpitävää kassia, jossa voisin rahdata neulontaan liittyvää omaisuuttani ympäriinsä, ja tuo täyttää vaatimukseni täydellisesti. Mukaan mahtuu isommankin neuleprojektin lisäksi vaikka useampi kirja.

Violetin rullamitan kävin ostamassa Singer-keskuksesta, sillä Tuin kutomosta kantautunut hehkutus sai minut vakuuttuneeksi siitä, että minäkin tarvitsen mittanauhan, jossa on toisella puolella sentit ja toisella tuumat.

Päivän päätähti on kuitenkin Trekkingin pro natura -kerä, jonka ostin lähilankakaupastani, Käsityö-Elisasta. Tässä dramatisoitu kuvaus vierailustani:

1. Outi menee pahaa-aavistamattomana kauppaan hakemaan lankaa kesä-Caverniin.

2. Haluttu lanka löytyy, ja mukava kaupantäti kiikuttaa sen kassalle odottamaan siksi aikaa, kun Outi taas kerran katselee läpi koko kaupan valikoiman.

3. Kierroksen loppupuolella Outin huomio kiinnittyy hyllyssä nököttäviin monivärisiin keriin. Aivot hahmottavat vähitellen vyötteen tekstin "Trekking pro natura".

4. Outi kiljaisee riemusta ja hypähtää muutaman kerran, sieppaa ihastuttavan värisen kerän mukaansa ja säntää kassalle. Kassalla Outi huomaa päässeensä sisäpiiriin, sillä kaupantäti antaa Outille puikkomittarin kaupan päälle.

(Oikeasti seisoskelin kyllä hyllyn vieressä hypistelemässä keriä jonkin aikaa, samalla kun juttelin kaupantädin kanssa ohuiden sukkalankojen suosiosta.)

Miten sattuikin, että juuri tänään ennen kauppavierailua ajattelin, että Jaywalkerit ovat kivat sukat ja voisin ne haluta tehdä, jos joskus kohdalle sattuisi silmää miellyttävä pätkärääkätty lanka! Yleisesti ottaen en todellakaan ole mieltynyt raitalankatarjontaan, mutta Trekkingiä olen kyllä vakoillut netissä, ja tiesin pitäväni sen väreistä enemmän kuin useimmista. Tykkään tuosta tänään pelastamastani yksinäisestä kerästä ihan mahdottomasti.

Olin vielä ihan sukkalankahuumassa, kun tulin kotiin - ja eteisen lattialla odotteli uusin Interweave Knits. Luettavaa, hypisteltävää ja ihasteltavaa riittää siis helposti useammallekin päivälle.

Edith-täti lisää: Cavernia varten ostin siis mustaa Idenan Cotton Sportia, joka on puoliksi puuvillaa ja puoliksi akryylia, ja olemukseltaan pitkälti Novitan Samoksen kaltaista.