Baijerilaisista vielä.

Malli: Eunny Jangin Bayerische socks
Lanka: Sandnes Lanett, hyvin tarkkaan kaksi kerää. Tein neljä mallikerran toistoa sekä varteen että jalkaterään.
Puikot: 2,5mm metalliset (neuloin todella tiukkaa)

Päätös tehdä sukat Lanettista ei ollut mitenkään tarkkaan harkittu, väri vain alkoi houkuttaa kaupassa. Tajusin jo sukkia tehdessäni, että lanka tuskin kestää käyttöä, kun se on niin pehmoista: ensimmäinen sukka tuntui vähän ottavan itseensä jo käsilaukussa pyöriskelystä.

Nukuin viime yön ylpeänä uudet sukat jalassa ja se todisti epäilyni oikeiksi: kymmenen tunnin peiton alla kiehnäyksen jäljiltä oli jo näkyvillä pörröisyyttä ja orastavia nyppyjä. En siis suosittele Lanettia sukkiin, jos niitä on tarkoitus käyttää muulloin kuin kotona hissutellessa, mutta siihen tarkoitukseen se kyllä sitten onkin mitä parhain lanka.

Kaiken kaikkiaan en ole yhtään harmissani, sillä tykkäsin näiden sukkien tekemisestä niin kovin, että voin hyvin kuvitella vääntäväni vielä useamman parin ennenkö kyllästyn. Suunnitelmissa on siis lohtusukkien lisäksi toinen pari itselle, ja polvisukkasovellus siintelee myös haaveissa. Onneksi mulla on aika hyvä toleranssi toistolle; oon ihan immuuni toisen sukan oireyhtymälle. Saa nähdä tuottaako pitkällinen altistuminen kolmannen parin oireyhtymän.

Sukkaonni kääntyy!

Kävinpä tuossa vastoin parempaa ymmärrystäni lukemassa tuoretta, Ilun aloittamaa keskustelua blogeista. Olen itse sitä mieltä, että keskustelua on hyvä käydä, ja monesti olen miettinyt itsekin Ilun mainitsemia asioita, mutta kun.

Kun olen tällainen mentaali, niin ei liene liian vaikeaa arvata, että kehitän itselleni ongelmia tuollaisen keskustelun seuraamisen jälkeen. Kun on puoliammattilainen itsensä vähättelyssä ja osaa aika nihkeästi arvostaa omia aikaansaannoksiaan, ei tee hyvää miettiä kovin paljoa oman bloginsa miellyttävyyttä muiden silmissä. Olen tosin myös ihan itse itseni takia aivan liian vaativa: esimerkiksi huonoja kuvia en tahtoisi edes ottaa, vaikken niitä esille aikoisi laittaakaan, ja sitten jäävät monet työt edelleen kuvaamatta.

Olen erittäin tohkeissani saamistani kommenteista, varsinkin kun edelleen tunnun yllättyvän jokaisesta ("lukeeks tätä oikeesti joku muu kun äiti?"), mutta yritän edelleen muistuttaa itselleni, että ensisijainen syy blogin aloittamiselle oli halu tallentaa tietoa tekemisistäni itseäni varten. Riittävän kauan olen jättänyt kaikki tekeleet täysin dokumentoimatta, ilman minkäänlaisia kuvia tai muistiinpanoja. Jättäkää kuitenkin hyvät ihmiset jälkiä käynneistänne! Kannustus ei koskaan mene harakoille, ja joskus se on todella tarpeen.

---------------------------------------------------------

Asiaan, heh heh. Tänään väänsin viimein valmiiksi Eunnyn baijerilaiset sukat, jotka ovat varmasti kaunein ikinä neulomani asia. Sukkaparat olivat jääneet muutamaksi viikoksi syrjään ilman mitään varsinaista syytä, ja kylläpä niitä olikin mukava taas jatkaa! Suunnitelmissa on jo tehdä toiset samanlaiset yhdelle rakkaalle ihmiselle, sillä mikäpä olisi parempi tapa kertoa välittävänsä, kuin kauniiden ja lämpimien sukkien lahjoittaminen.

Sössin viimeistelyprosessissa hyvin taitavasti, ja itselleni täysin uudella tavalla. Luulin itseäni viisaammaksi kuin olenkaan, ja niinpä päättelin päätelleeni ensimmäisen sukan langanpään saman tien sukan valmistuttua - olihan se sukan sisäpuolella. Nips.

Väärin. Onneksi tämä malli silmukoidaan kärjestä umpeen, joten oli erittäin helppoa purkaa silmukointi, päätellä siitä vapautuva pätkä kunnolla ja silmukoida kärki kiinni uudelleen eri langalla. Mutta onpa todettava, että nauroin itselleni varsin makeasti tehtyäni niin alkeellisen virheen näin myöhäisessä vaiheessa (neulontaurani alkutaipaleella sattui hämmentävän vähän mitään kämmejä).

Kuva näyttää tässä näytöllä niin hienolta, että en meinaa nahoissani pysyä:


Oivalsin myös, että vaikka Sisu osoittautui (minulle) liian ohueksi langaksi aloittamiini Nancy Bushin norjalaissukkiin, niin Smartiahan mahdollisesti on saatavilla samoissa väreissä, kun valmistaja on sama. Kävin kärkkymässä Elisassa, ja kas vain, saan kuin saankin sukkani juuri haluamani värisinä! Huomenna käyn hakemassa hyllystä tänään puuttuneet vaaleanpunaiset kerät, ja jatkoa seuraa, sen lupaan.

"Sairas tuskastuu ja tekee tihutöitä."

Otsikko on peräisin viime vuosisadan puolenvälin tienoilta olevasta lääkärikirjasta, psykiatriaa käsittelevästä luvusta, ja sopii tähän tilanteeseen osuvasti.

Syy harmistukseeni ovat sukat. Eilen aloittamastani norjalaisyksilöstä on tulossa liian pieni, ja vastahakoisesti olen taipunut myöntämään itselleni, että on parasta purkaa se ja aloittaa uudelleen paksummalla langalla ja puikoilla. Mär, harmittaa, kun olin löytänyt siihen niin mieluisan väriyhdistelmän, enkä tietenkään omista saman värisiä lankoja paksumpina.

Tänään ostin lohduksi Cookie A:n upeasta mallistosta German Stockings -sukkien ohjeen, ja simpura, joudun purkamaan ensimmäisen yrityksen, koska siitä puolestaan on tulossa liian suuri. Se taas ärsyttää siksi, että tiheyteni vastaa ohjetta silmukalleen, ja valitsin koon mielestäni ihan riittävän huolellisesti. No, ei auta kuin purkaa ja aloittaa alusta.

Tällaisissa tilanteissa perusmallisten seiskaveikkasukkien edut alkavat näyttää ilmeisiltä. Harmi vain, että en ole tekemässä sukkia tarpeeseen, vaan huviksi - sitä ei irtoa 2o, 2n -joustimen kutomisesta nelosen puikoilla.

Ehkä otan hetken etäisyyttä sukkiin ja palaan Serranon pariin, johon etäisyyttä ottaakseni aloin tehdä sukkia.

Myrsky teki tuhojaan!

Tänään olen pahalla mielellä; rakas pihapuu ei tänään enää ollutkaan ikkunan takana pikkulintuja oksillaan. Vanha ja aika huonosti hoidettu kirsikka(?)puu rojotti maassa pitkin pituuttaan, tyvestä katkenneena. Ehkäpä juuret olivat alkaneet lahota, kun runko oli katkennut melko siististi vähän maanpinnan alapuolelta, eikä varsinainen juuristo ollut kampeutunut esiin maan alta juuri lainkaan.

Olin kunnon hihhuli-puunhalaaja, ja kävin ensi töikseni hyvästelemässä puuystävän. Taputin sen runkoa, otin valokuvia ja keräsin mukaani muutaman oksan, joissa oli uusia silmuja. Ne ovat nyt maljakossa ja toivon, että lehdet puhkeavat ennen pitkää.

Täytyy pyytää TYSiä istuttamaan uusi taimi paikalle mahdollisimman pian.

-----------------------------------------

Olen taas neulonut koko päivän. Serrano etenee hitaasti mutta hitaasti, yksi hiha on valmis ja miehustakin taas kohta kainaloihin asti. Olisin saanut sen jo hyvinkin tehtyä, jos en olisi purkanut vähän väliä >:)

Jotta en täysin ryytyisi yhteen ja samaan työhön, aloitin äsken norjalaisia sukkia Nancy Bushin Folk Socksista. Kirjan sain pari päivää sitten lainaan kirjastosta, ja sen kuvat eivät minusta tee oikeutta sukkamalleille - kiinnostus yhteenkään malliin ei herännyt ennenkö kävin blogikierroksella vakoilemassa. Tämä merkintä on tylsä ja kuvitukseton, joten tarjoan edes pari linkkiä: kyseiset sukat Terhin ja Eunnyn neulomina.

Edit-täti lisäsi unohtuneen linkin

Jos katsoo tarkkaan, voi seuraavassa kuvassa nähdä Serranon:


Olen kaavaillut Serranon neulomista jo vaikka kuinka kauan, mutta työhön tarttumista on viivästyttänyt pähkäilyni siitä, että kuinka kovasti loppujen lopuksi pidän sen pitsineulemallista. Jotenkin se ei ole säväyttänyt. Päätin kuitenkin lopulta, että kyllä mie siihen miellyn, kun vain lähden tekemään - tarvitsen kipeästi neulottua villatakkia, ja Serranon muoto on juuri sellainen kuin haluan.

Kuvauspaikkana on poikkeuksellisesti keittiön pöytä, mikä on kylässä käyneen äitini ansiota. Yleensä pöytäparka on niin täynnä tiskejä ja ties mitä kaikkea rojua, ettei sen ääressä voi syödä tai tehdä mitään muutakaan. Äiti kuitenkin tiskasi ison osan astioista ja siivosi paikkoja, minkä innoittamana järjestin eilen ruoanlaiton lomassa pöydän kuntoon. Voisin oikeasti koittaa myös pitää sen siistinä, koska voisihan sillä tehdä paljon muutakin kuin valokuvata :)

Basalt tank onkin jo loppusuoralla:


Enää pitää tehdä valmiiksi yläreuna ja säveltää helmaan kaitale tuomaan lisää pituutta. Harmittaa vähän, etten sittenkin tehnyt pienintä kokoa, sillä ei sekään mikään makkarankuori olisi. Lankaa kun ei ole mitenkään ylimäärin, ja pienemmän koon tekemällä olisin säästänyt enemmän helmareunukseen, mutta kun en uskaltanut ottaa riskiä. Jää nähtäväksi, mihin asti viimeinen kerä riittää.

Messujen saalista

Makaan olohuoneen lattialla äärimmäisen epäergonomisessa asennossa ja kikkailen koneella :) Asennettiin vihdoin tänään kameran ajurit ja photoshop, niin että pääsen säätämään kuvien parissa.

Olin viikonloppuna paikallisilla käsityömessuilla ison neulontaryhmäporukan kanssa. Alun perin en ollut aikonut mennä, mutta alkoi tulla sellainen olo, että pakko on päästä, vaikkei rahaa oikein olisikaan. Sainkin sitten vielä Ricalta ilmaislipun, mikä oli ihan loistavaakin loistavampi juttu. Budjetti on tässä kuussa aika tiukalla odottamattomien menojen vuoksi.

Mukaan halusi tulla kaiken näköistä kivaa:


Rulla mustaa kuusisäikeistä kalalankaa, kaksi vyyhteä mustaa paperinarua, kaksi kerää Noron Kureyonia, kerä turkoosia villa-alpakkalankaa, 2,5-milliset vintage-sukkapuikot, ja parhaana löytönä kaksi rukinrullaa (kiitos vihjeestä, Marianne!)

Noron lankoja pääsin ensimmäistä kertaa näkemään ja hipelöimään, tähän mennessä olen vain kuolannut näppäimistölle - tietysti ostin pari kerää, vaikka vain ihailtavaksi! Alpakka valloitti värillään, olen alkanut kovasti tykästyä turkoosiin eri muodoissaan. Paperinarusta yritän näillä näkymin askarrella jonkinlaisen korin tai vastaavan, johon voisi heittää neulomukset sohvalta pyörimästä.

Onneksi menin sittenkin mukaan, oli todella mukavaa jutella ihmisten kanssa ja tutkia tarjontaa ilman minkäänlaista kiirettä.

Hiljaisuus neuleiden parissa jatkuu, kesken on kaiketi vain kaksi työtä (ja yksi nihkeä ufo). En ole osannut millään valita, että mitä seuraavaksi alkaisin tehdä, vaikka ajatuksia onkin paljon. Kaikissa aikomuslistalla olevissa malleissa tuntuu tökkivän jokin. Siispä turvaudun sellaisiin töihin, jotka ovat melko pieniä, eivät vaadi suuria investointeja, joita tarvitaan aina ja joiden ohjeita en koe tarvetta muutella: sukkiin! Onneksi on olemassa Eunnyja ja Cookieita, jotka suunnittelevat toinen toistaan upeampia malleja.

Outilla on uusi lelu

Kannattaa olla julkkis! Viime lauantaina Turun Sanomien lauantailiitteessä oli meidän neuletapaamisesta juttu, ja toimittaja oli kirjoittanut halustani hankkia rukki. Jutun seurauksena kysyntä ja tarjonta kohtasivat:



Alustavien kokeilujen perusteella totesin, että aikaa taitaa mennä opetteluun paljon enemmän kuin värttinän kanssa, koska vauhti on aluksi niin hurja. Ohjelmassa on siis kiljumista ("Seis! Ei noin lujaa! Apua!"), sadattelua ja epätasaisia, ylikierteisiä syheröitä. Ihanaa!

Luovaa ongelmanratkaisua

Tuli eilen todistettua, että mittoja voi ottaa monella tavalla :)

Ystäväni Pau on tekemässä pipoa kumppanilleen, joka asuu eri paikkakunnalla. Kumppanin oli siis itse yritettävä selvittää päänsä ympärysmitta. Neuvoimme puhelimitse poikaa käärimään vaikka jonkin paidan hihaa pään ympärille ja mittaamaan sen, mutta sain yllättäen paljon paremman idean: vessapaperi! Sehän ei veny, sitä on saatavilla kaikkialla ja siihen voi vaikka piirtää merkintöjä mittausta varten!

Viritys nousi arvoon arvaamattomaan, kun opiskelijakämpässä ei ollut käsillä edes viivotinta. Standardikokoisten paperinpalojen ansiosta saatoimme rekonstruoida tuloksen "yksi A4 ja kaksi palaa vessapaperia" täällä meillä ja määrittää sen perusteella tarvittavan ympärysmitan. MacGyver olisi meistä ylpeä.

Mahtoi tosin olla kämppiksellä tms. ihmettelemistä, kun osui paikalle pojan kääriessä vessapaperia päänsä ympärille... Meillä oli aika hauskaa mielikuvan parissa.

Kuusikulmioita

Eilinen kriiseily on helpottanut. Haettiin Otuksen kanssa hätäapulankaa Käsityö-Elisasta, ennenkö mentiin syömään koulun loppumisen kunniaksi (Otus on nyt viimeistä työharjoittelua vaille valmis). Valittiin ravintolaksi Fransmanni ja täytyy sanoa, että oli hyvä valinta, ruoka ja palvelu olivat molemmat loistavia. Mie olin kyllä vielä niin huonovointinen lääkepelleilyni takia, etten jaksanut syödä erityisen paljon enkä varsinkaan nopeasti, mutta sehän ei haitannut. Kerrankin tuli istuskeltua pidempään, ilman mitään hosua, ja seuralainen söi kernaasti lautaseni tyhjäksi :)

Hätäapulanka meni sikäli pieleen, että siitä piti tulla Eunnyn entrelac-sukat uusimmasta Interweavesta, mutta luovutin niiden suhteen harvinaisen nopeasti. Ensinnäkin korinpohjaneuletta ei ollutkaan yhtään kiva tehdä, ja lisäksi sukasta oli tulossa ihan liian iso. Jos aloittaisin uudestaan pienemmillä puikoilla, niin neuleesta tulisi sellaista peltiä, ettei siinä olisi enää mitään järkeä. Lanka on ohjeen mukaisesti noin 150 m/50 g, ja puikoiksi sanotaan 2,25 mm. Itse en sen paksuisia omista, joten otin 2,5-milliset, ja niilläkin jälki on karseaa tönkköä. Kai sille on joku syy, että neulotaan tiiviitä sukkia, mutta mie en kyllä arvosta.

No, onneksi miulla on varmasti käyttöä noille langoille vaikka kuinka.

Tämän päivän projekti on ollut Basalt Tank Knitting Naturesta. Langaksi otin lopulta varastosta Avanti cottonia, mikä oli riskialtis päätös, sillä sitä ei ole kuin viisi kerää. Riittävyys on luultavasti ihan siinä ja siinä. Samaa värierää tuskin enää saan, ja siksi olen pyöritellyt ajatusta jo ainakin viikon, että kokeilenko vai enkö. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että ensimmäisen kuusikulmion neulottuani voin päätellä, riittääkö lanka, ja ilokseni totean, että taitaa riittää!

On ollut todella kivaa neuloa välillä jotakin, mikä ei ole ihan perussettiä. Eihän ohjeessa sinänsä mitään vaikeaa ole, mutta epätavallinen kokoonpano tarjoaa virikkeitä leipääntyneelle neulojalle. Matkan varrella olen myös tykästynyt kovasti tuon puuvillaisen langan tuntuun ja siihen, miten se laskeutuu ihan eri tavalla kuin villa. Tähän asti olen saanut tehtyä etupuolen kokonaisen kuusikulmion ja vasemman sivun puolikkaan. Otin kuvan, mutta sen väri on käsittely-yrityksistä huolimatta ihan kökkö, eli siihen ei kannata luottaa:



Tiedän, että pitäisi mennä nukkumaan, mutta maan mainio Otus toi pyytämättä siideriä ja neulomusta ei malttaisi lopettaa hetkeksikään. Kaiketi istuskelen siis vielä hetken näpertelemässä ja omenajuomaa siemailemassa. (Alkoholitoleranssini on tosin vähäisen käytön vuoksi niin alhainen, että täytyy varoa. Ei olis kiva sotkea kudinta hiprakassa.)

Outi joutuu limboon ja saa vieroitusoireita

Mulla on ihan kamala tilanne käsillä: olen laiminlyönyt neuleprojektitilanteen hallinnointia, ja siitä on seurannut, että kesken on muutama hassu, lähes valmis työ. Mulla on oltava kesken riittävän monta, eri vaiheessa olevaa työtä, jotta mikään edistyy. Nyt kun en ole vähään aikaan aloittanut uusia, en saa tehtyä enää vanhojakaan, ja sitten ei ole mitään mielekästä neulottavaa ja saan hepuleita ja ahdistun :(

Uusia suunnitelmia on toki kosolti, mutta mikään ei ole vielä realisoitunut. Osa ongelmaa on se, että kaikkiin aikomiini töihin pitäisi ostaa uusia lankoja, kun varastossa ei mikään houkuta juuri nyt, ja sitä varten pitäisi mennä lankakauppaan ja tehdä valintoja ja kuluttaa rahaa. Raha ei tosin (onneksi) ole lopullinen kynnys, vaan valinnan vaikeus. Yhyy! Mikään listalla olevista suunnitelmista ei sitten taida olla ihan loppuun asti hiottu, koska jos olisi, niin en minä sitten näin empisi. Kaikessa jokin pieni asia tökkii.

Eilen olin vielä lisäksi ihan väsynyt ja pöpperöinen, mihin oli syynä varmaan se, ettei päähän kierrä veri, kun hartiat on jumissa. En saanut luettua enkä tehtyä oikein mitään muutakaan, ja neuloa en uskaltanut, ettei vaiva pahenisi entisestään. Niinpä jo nukkumaan käytyäni tajusin, etten ollut koko päivänä neulonut ensimmäistäkään silmukkaa. Koskahan viimeksi on tapahtunut moista?

Tänään olin jo paniikissa, kun herättyäni olin ihan yhtä pihalla kuin eilenkin - kaksi päivää peräkkäin ilman neulomista olisi jo aivan liian suuri koettelemus. Onneksi sitten lopulta oivalsin, että unohdin eilen ottaa lääkkeeni, ja päässä pyöriikin siis vieroitusoireiden eikä hartiakramppien takia. Mikä helpotus! Eiköhän elämä siis palaa takaisin raiteilleen, kun viekkarit alkaa helpottaa ja lähden kohta keskustaan ja lankakauppaan ;)

rötkötän sohvalla ja bloggaan!

Siinä paha missä mainitaan: veli kutsui itsensä sunnuntaina yökylään ja toi koneen tullessaan. Palloilin statistina olohuoneessa johtojen keskellä, yritin näyttää viisaalta ja tarjoilin ruokaa. Nyt on myös lähiverkko pystytetty ja pääsen tekemään muutakin kuin pelaamaan miinaharavaa :)

Huomenna aamulla on tentti, ja siihen nähden olen (jälleen) aivan liian myöhään ylhäällä. Onneksi on myös sitten illalla neuletapaaminen, niin saa vähän nollattua päätä ennen seuraavan luku-urakan aloitusta.

Postin setä toi muuten viikko sitten Norah Gaughanin kirjan Knitting Nature, jonka vihdoin olin saanut tilattua The Book Depositorysta. Suosittelen lämpimästi: tein tilauksen torstaina ja kirja tipahti postiluukusta jo seuraavana tiistaina, eikä kyseinen pulju veloita ollenkaan postikuluja. Ja kuten yleensä, Sammon Electron käy maksuvälineenä.

Kirja täytti kaikki suuret odotukset, ja nyt kiemurtelen tuskissani, kun en pääse heti aloittamaan lukuisia uusia projekteja. Yhden hatun ehdin viikonloppuna jo neulomaan, ja siitä tulikin todella kiva. Kuvia ja muuta tietoa myöhemmin.

Nyt menen ainakin yrittämään nukkumista. Jännityskerroin on aika korkea, kun kyseessä on vasta neljäs tentti yliopistossa, ja toinen tänä lukuvuonna - en oo vielä yhtään ehtinyt tottua siihen, että niistä selviää hengissä.

Viiden päivän villapaita ynnä muuta

Kiitos kaikille huivikehuista!

Kauheasti olen taas väkertänyt kaikkea, eikä bloggaus yhtään pysy vauhdissa mukana :( Viimeisin tieto veljeni läppäristä on, että siihen hankitaan jotain palikkaa. Tämä on se huono puoli perheenjäsenen vanhan koneen adoptoinnissa: koskahan sen saa?

Harhauduin kuun alussa PiikkoPirtaan Otuksen kanssa hakemaan hattulankaa. Olin kyllä perillä kaupan alennusmyynnistä, mutta kuvittelin, että kaikki kivat langat on ostettu saman tien. Vaan ehei! Onneksi oli Otus mukana hoputtamassa, muuten olisin saattanut seota ihan täysin. Reissun tuloksena syntyi Viiden päivän villapaita:



Malli: Annie Modesittin Piukkojen paikkojen pusero, S'n'B Neulojan käsikirjasta
Lanka: Ornaghi Filati Krystal, 5 kerää
Puikot: 5 mm pyöröt
Muutokset: Hienosäätöä. Neuloin miehustan pyörönä kainaloihin asti, jatkoin sileän osan samoilla puikoilla (ohjeessa käsketään vaihtaa suurempiin), lyhensin helmaa pari senttiä, neuloin kaula-aukon takaa korkeammaksi kuin ohjeessa. Hyvä tuli.

Ostin langan tietämättä lainkaan, mitä siitä teen. Kotiin tultuani ja täysin aiheetonta ostoskrapulaa jonkin aikaa podettuani oivalsin, että siitähän voisi tehdä juuri sen paidan, jonka olen halunnut neuloa jo kauan, mutta johon en ole keksinyt sopivaa lankaa (alkuperäinen on tehty Classic Eliten Lushista, joka ei todellakaan irtoa opiskelijabudjetilla). Siispä perjantai-iltana aloitin mallitilkusta ja seuraavana keskiviikkona pääsin jo luennolle uusi nuttu yllä. Täytyy sanoa, että oli harvinaisen palkitsevaa saada aikaiseksi niinkin iso -ja onnistunut- työ niin nopeasti! Olen varsin pollea siitä, etten hyytynyt edes viimeistelyvaiheessa.

Olen ollut paitaan ihan törkeän tyytyväinen, ja olen käyttänyt sitä yhtenään, kun nyt on ollut paljon kylmiä päiviä. Iloinen yllätys on se, että lanka ei kutita edes paljaalla iholla, eli alla voi pitää vaikka vain hihatonta toppia. Muut omistamani pörröiset paidat kutittavat välillä aluspaidankin läpi.

Marjapuuronpunainen Sisu, jonka ostin syksyllä Tampereelta, päätyi lopulta Koivunlehtisukiksi. Se kävi läpi niin monta eri versiota erilaisista malleista ja virityksistä, että ensimmäistä kertaa pelkäsin langan räytyvän käyttökelvottomaan kuntoon. Onneksi nämä miellyttivät ja olivat oikean kokoiset heti ensi yrittämällä, sillä seuraavan purkamisen jälkeen olisin varmasti joutunut saksimaan kerän alkupäästä pitkän pätkän roskakoriin.



Malli: Nancy Bushin Birch Leaf -sukat, kirjasta A Gathering of Lace
Lanka: Sandnes Sisu, 2 kerää
Puikot: 2,5mm
Muutokset: jatkoin takaosan joustinta kantapäähän asti, ohjeessa se vaihdetaan sileään noin varren puolessavälissä

Yksi UFOjen taivaaseen päätyneistä kokeiluista oli Knittyn Baudelaire-sukat, joista oli tulossa ihan liian tiukat, enkä jaksanut aloittaa alusta samaa mallia isompana. Suureksi kummastuksekseni uusi Baudelaire, joka on nyt puikoilla, on ihan sopivan kokoinen, vaikka lanka, puikot ja koko ovat ihan samat. Olen vissiin ollut stressaantunut tai jotain ja neulonut ekalla kerralla tosi tiukkaa. Hyvä näin, sillä olen todella mieltynyt kyseiseen malliin (itse asiassa kaikki Cookien Knittyssä julkaistut sukat ovat aikomusneulomuslistallani).

Tässä ei suinkaan ollut kaikki tekemäni sitten viime postauksen, mutta muusta lisää myöhemmin, sillä en ole ottanut kuvia ja tahdon mennä taas jatkamaan sukan parissa :) Mie neulon ihan liikaa.

Paljon kuvia, vähän tekstiä (kerrankin!)

Olen täysin rakastunut hiljattain hankkimaani pieneen, näppärään pöytäjalustaan. Kuvaaminen tuntuu taas ihan eri tavalla kivalta.

Ensin uusin innostukseni, josta en ole vielä päässyt kertomaan:



Frost Flowers And Leaves valmistui keskiviikkona! Aikaa sen neulomiseen meni suunnilleen viisi viikkoa sen jälkeen, kun sössin ekan version ja aloitin alusta. Lopputulos on hulppeat 107 cm kertaa 107 cm, ja sekin on jo niin iso, että ohjeen mukaisena se olisi ihan järkyttävän suuri. Onneksi vaihdoin langan ja puikot ohuempiin. Kas tässä:




Lopuksi vielä kuva ystävälleni Pauliinalle joululahjaksi antamastani termosmukista. Neuloin sitä varten päällisen, jotta se ei olisi mikä tahansa muki. Lopputulos on aika muikea, ja saaja ilahtui kovasti. Olen muuten ihan törkeän ylpeä Pausta, sillä neuleoppilaani sai eilen illalla valmiiksi Ensimmäisen Neuletyönsä, nimittäin pipon, josta tuli aivan mainio. Hyvä me!

Harvinainen hetki

Miun on edelleen lähes mahdotonta päästä rauhassa olemaan tähän koneelle, niin että ehtisin hosumatta valita kuvat, käsitellä niitä tarpeen mukaan ja sitten vielä kirjoittaakin jotain. Mrr. Täällä alkaa kyllä kohta jonkinlainen kanssa-asujan kiristysoperaatio, "jos et vähennä sitä pelaamista niin..."

No mutta mutta, kannettavan saan kuin saankin kätevästi, sillä veljelle vuosi sitten uutena ostettu kone on käynyt sille tarpeettomaksi. Saan sen haltuuni, kunhan vain saan aikaiseksi järjestää sen, kuka sen kuljettaa ja koska (yllättävän hankala prosessi). Eli tuskastuttavan harvaan päivittämistahtiin on tulossa muutos.

Jee, suuren suosion saavuttaneessa lauantain neuletapaamisessa oli taas kivaa! Tällä kertaa Kertun pimeys tosin häiritsi minuakin, ja päätä särki niin että lähdin aiemmin kuin muuten olisin lähtenyt. Joka tapauksessa, suurkiitokset Juulille villatakki-ideoista ja Sarille, jolta ostin kaksi huokeaa kerää fuksianpunaista Viennaa: nyt omistan sitä 250 grammaa ja saan varmasti jotain muikeaa aikaan! Ihkuti ihk:


Neulomuksista Frost Flowers And Leaves alkaa olla loppusuoralla, reunus on edennyt melkein viimeisen sivun puoleen väliin. Huomio: olipas hassua, että tulin kirjoittaneeksi "edennyt", aivan kuin se olisi tapahtunut itsestään, vaivatta ja helposti. Ja pah! Ikinä en ole vihannut mitään työtä noin paljon - ja kiroillut yhtä vuolaasti sen parissa. Kiihkein viha onneksi laantui nopeasti, jo ennen ekan sivun puoltaväliä, koska muuten olisin saattanut kiukuspäissäni vaikka saksia koko työn palasiksi. Totta kai osasin odottaa reunuksen vievän paljon aikaa, paljon enemmän kuin mitä olisi mennyt saman levyisen kaistaleen neulomiseen pyörönä suoraan huivin jatkoksi. Mutta että näin kauan. Grr.

Otin kuitenkin tekeleestä vihdoin lisää kuvia (viisaana tyttönä konttasin aamulla kameran kanssa lattialla, vaikka olisi jo pitänyt valmistautua lähtöön). Tahdon kuvata sitä perusteellisesti nyt vielä ennen pingotusta, koska olen niin äärimmäisen huvittunut pitsin olemuksesta siinä vaiheessa, kun se vasta vapautuu puikoilta. Jos ei tietäisi paremmin, niin katsoisi epämääräistä ruttua naureskellen ja vähän säälien, myötätuntoisesti. Mieleen tulee Ruman ankanpoikasen lisäksi kaikki ne lukemattomat sadut, joissa pyöreät ja persjalkaiset maalaistytöt haaveilevat olevansa joskus hoikkia ja ylväitä prinsessoja. Hih.

Joululoma kuluu rivakasti neuloen

Mieluiten tekisin vain pitsihuiviani, josta on valmiina on noin 60 prosenttia. Kotiväen lahjat on vasta mallitilkkuvaiheissa.

Tänään on ollut sellainen olo, että olen ehkä vilustunut. Kurkku on kipeänä, siten flunssani aina alkavat. Blää, liian kipeänä ei jaksa edes neuloa, toivottavasti vältyn moiselta.

Kohtasin sattumalta runon, johon rakastuin päätä pahkaa:

PUUVILLAA

Puuvilla-lanka on kestävää, kestävää
sidettä solmia, solmuja aukoa.

Puuvilla-lanka on kestävää, kestävää
verkkoa kutoa.

Kerran käpy kädessäni kääntyi,
silmukat pujotteli;
jotakin syntyi: ei kalaverkkoa, riippumatto
karhunpojan pienintä kokoa.

(Helvi Juvonen: Päivästä päivään, 1954)

Kaunista joulua kaikille!

hiljaiseloa

Tiedotus: en ole kuollut, enkä myöskään lopettanut neulomista :)

Meillä vain vallitsee kotona sellainen etujen välinen ristiriita, että Otus on koneella suurimman osan ajasta, ja minun on siihen aika hankala päästä niin pitkäksi aikaa kerrallaan, että ehtisin blogata.

Sain kuitenkin vihdoin pakotettua itseni vihjaisemaan vanhemmille, että tarvitsisin kannettavan tietokoneen. Sen saatuani (ja sitten kun on värkätty lähiverkko) päivitän varmasti neulomiskuulumisia paljon useammin.


Frost Flowers And Leaves meni viikko sitten sunnuntaina uusiksi, kun menin pudottamaan silmukan sellaisessa kohdassa, josta en sitä osannut enää pyydystää. Otti päähän, mutta päädyin aloittamaan kokonaan alusta sen sijaan, että olisin purkanut monta kierrosta silmukka silmukalta.

Versio 2.1 onkin sitten edennyt huimasti ensimmäistä nopeammin, kun aloin luottaa aivokapasiteettiini, otin mallia Eunnysta ja heitin post-it-laput ja silmukkamerkit hiiteen. Alun perin olin kuvitellut, etten kykenisi niin monimutkaista mallia oppimaan ulkoa riittävän tehokkaasti, ja säädin sokeasti naama kiinni kaaviossa. Se oli niin tuskallista, hidasta ja tylsää, että luulin jo, etten tykkää pitsin neulomisesta. Pöh.

Olin väärässä: nyt, kun joudun vain välillä vilkaisemaan kaaviota (en edes läheskään joka kierroksella), huivi etenee ja tuntuu taas mielekkäältä ja kiehtovalta. Siispä olenkin neulonut sitä joka välissä, ja olisin neulonut enemmänkin, jos ei olisi ollut pakko lukea tentteihin. Keräsin tänäänkin bussipysäkillä myhäileviä katseita mummuilta ja hämmentynyttä, kiinteää tuijotusta lapsilta, kun bussin tuloon oli kymmenen minuuttia ja päätin kuluttaa ajan neulomalla.


Kuvan otin perjantaina, eli siitä työ on ehtinyt jo taas edetä jonkin verran. Huivista tulee upea; en malttaisi millään odottaa sen valmistumista, että pääsen pingottamaan kuvion kunnolla esiin.

Näin joulun alla tuntuu kyllä varsin kummalliselta keskittyä neulomaan jotakin itselleen.

Välillä saan jotakin valmiiksikin!

Muikeana esittelen vihdoin valmistuneet Endpaper-kämmekkäät:


Ohje: Eunny Jangin Endpaper Mitts, saatavana ilmaiseksi Eunnyn sivuilta
Lanka: musta King Colen 4-ply; punainen Nalle, josta kerin yhden säikeen pois
Puikot: 2,5mm ja 3mm
Muutokset: Neuloin joustimet kiertäen, ja jätin peukalon joustimesta kavennukset tekemättä, eli neuloin loppuun asti 22 silmukalla

Itse asiassa kämmekkäät tulivat valmiiksi jo viikko sitten, mutta kuvausavun saaminen ja koneelle riittävän pitkäksi ajaksi pääseminen ovat tuottaneet hieman vaikeuksia. Olen ollut niihin älyttömän tyytyväinen, ja käyttänyt niitä kuta kuinkin joka päivä tähän mennessä - täällä on ollut niin turkasen lämmin keli, että lapaset tai sormikkaat ovat vähän liian lämpimät. Minulla oli selvästi tarve kämmekkäille, vaikken siitä ollutkaan perillä, ennenkö sain ne valmiiksi.

Tein viime viikolla muuten välipalaksi myös hupaisan rannekkeen.


Olen erästä joululahjaprojektia varten ostanut nuo helmet, ja koska en ole ennen neulonut helmikoristeisia asioita, päätin kokeilla tekniikkaa ensin tekemällä S'n'B Nationin ohjeella pääkallorannekkeen. Olen siihen niin tykästynyt, että aion tehdä sille myös parin! Pitäisi tosin varmaan myös alkaa vähitellen tehdä sitä joululahjaa ;)

Jee! Posti kulki!

Masokistineuloja on tarpeen tullen ja vaihtelun vuoksi myös masokistivirkkaaja. Tänään ainakin aion tarttua koukkuun puikkojen sijaan, sillä postisetä toi odotetun paketin.

Ostin elokuussa S'n'B Happy Hookerin, ja sitä selatessani sain kauhean hepulin, kun kuvissa keekoili toinen toistaan värikkäämpiä, iloisia virkkuukoukkuja. Kuinka epäreilua, että meillä kaikki on vain teräksen tai alumiinin harmaata! Minäkin tahdon virkata väreissä, vaikka lankani onkin lähes aina mustaa!

No, suurin omistamani virkkuukoukku oli 5 mm ja siitä seuraava 3,5 mm. Minun olisi siis joka tapauksessa laajennettava valikoimaa, jos tahtoisin toteuttaa kirjan malleja. Onneksi on eBay, PayPal ja Sammon electron! Ilman tuota markkinatalouden epäpyhää kolminaisuutta olisin hyvin pitkästynyt (ja hyvin varakas). Varmaan puolet niistä rahoista, jotka kulutan muuhun kuin välttämättömään elämiseen, menee ulkomailta tuleviin ostoksiin.

Viikko sitten sain vihdoin aikaiseksi ostaa eBaysta noita ihania, läpinäkyviä akryylikoukkuja, joita olen katsellut kuukausia. Olen ihan toivottomasti välineurheilija, ja tahdon aina hankkia kaikkea kivaa sälää, vaikka en sitä välttämättä tarvitsisikaan. Tuskinpa nuo isot koukutkaan minua erityisen usein paksujen lankojen pariin houkuttelevat, mutta on ne silti kiva omistaa, kun ovat niin sievät :) Ja on se toisaalta hurjan ärsyttävää, että löytää kivan projektin, mutta ei voikaan aloittaa sitä siksi, kun ei ole välineitä.

Odotin jännittyneenä virkkuukoukkujen saapumista, sillä ne ovat amerikkalaista mallia ja siis vähän erilaisia kuin täkäläiset. Pikainen kokeilu kuitenkin osoitti, että virkkaaminen sujuu noilla ihan yhtä helposti. Nyt pitäisi vain päättää, että mitä sitä ryhtyisi tekemään.

Paluu juurille edistyy.

Neuloin eilen illalla, aikaista herätystä uhmaten, toisen Endpaper-käsineen (peukalon joustinta vaille) valmiiksi. Olen siihen aivan ihastunut!


Kuva on epätarkka, mutta siitä saa kokonaiskäsityksen. Tällä kertaa olen myös tyytyväinen peukalokiilan lisäyksiin:


Pahus vieköön, kirjoneuleeseen voisi vaikka jäädä koukkuun! Olen katsellut ihmisten blogeissa kaihoten Nancy Bushin norjalaisia sukkia kirjasta Folk socks, mutta se on jäänyt haikailuksi. Nyt, kun olen vihdoin ryhtynyt tuumasta toimeen, voisin hankkia sen kirjan ja neuloa itsekin moniväriset sukat jos toisetkin.

Kirjoneuleeseen minulla on hassu suhde sikäli, että ensimmäinen varsinainen neuletyöni, koulussa tehdyt lapaset, olivat kirjoneuletta. Ihan yksinkertaista, pilkkuja vain, mutta kuitenkin. Sen jälkeen taisin ala-asteaikaan tehdä vielä hatusta temmatulla ohjeella lapaset, joissa oli kirjoneuleinen siksakraita, mutta sitten en muuta kirjavaa olekaan tehnyt ennen näitä käsineitä.

Harmittaa vietävästi, että kaikki neulontaurani alkupään lapaset ovat kadonneet, mikä minnekin. Koulussa tehdyn parin hukkasin viikossa, ja ne siksakraitaisetkin taisivat olla varsin vähän aikaa tallessa. Olisi niin hauskaa tutkia niitä kaiken tämän ajan jälkeen! Olin aikanaan ihan guru, omassa sarjassani muihin oppilaisiin verrattuna - koko syyslukukausi oli varattu lapasten tekoa varten, mutta meikäläinen innostui, otti ne kotiin mukaan ja sai ne valmiiksi muutamassa viikossa. Jälki oli käsittääkseni varsin hyvää ikääni ja kokemukseeni nähden, mutta siksi juuri haluaisin niitä tarkastella, että voisin verrata nykyiseen. Huoh.

Olisi pitänyt aloittaa lukiossa kapina. Kun TYK kerran on niin kovasti taideaineisiin ja ilmaisutaitoon panostava koulu, niin voisivathan ne opettaa käsitöitäkin. No joo, ehkä se olisi jo vähän liikaa yhdelle koululle. Mutta kuinka minä olisinkaan nauttinut, jos olisin saanut harrastaa koulussa luvan kanssa ja vielä saada siitä kurssejakin.

Outi ei ymmärrä omaa parastaan.

Jos olisin kunnon ihminen, nousisin aamulla ajoissa, kävisin aamupesulla, söisin aamiaista ja sitten ehkä ryhtyisin hinaamaan koneella ja neulomaan ja sen sellaista.

Mutta ei, minä nukun yhteentoista, ja noustuani ylös käyn vain pikaisesti laittamassa purentakiskon purnukkaansa, ennenkö asetun koneelle lukemaan blogeja ja neulontalistan viestejä - vieläpä colapullon kanssa. Hyi minua.

Nyt, pari tuntia myöhemmin, olen sentään pukeutunut ja syönyt jotakin :) Alku sekin.

Innostuin tuossa äsken kokeilemaan, saisinko salaman kanssa kuvattua mitään julkaisukelpoista, ja oikeastaan olen ihan tyytyväinen:















Kuva kertoo mainiosti, kuinka pedantti ja laiska onnistun olemaan yhtä aikaa. Neuloin ensimmäisen Endpaper-käsineen päättelyä vaille valmiiksi, päätin etteivät peukalokiilan lisäykset ole tarpeeksi siistit ja purin suurimman osan. Se pedanttiudesta: laiska minäni kieltäytyy kerimästä lankoja siisteiksi nöttösiksi, ja siispä ne ovat tuollaisena toivottomana syherönä, joka todennäköisesti menee vielä pahasti solmuun. Lisäksi olin vielä ääliö, kun poimin silmukat purkamisen jälkeen ohuemmille puikoille, enkä sitten muistanut sitä ryhtyessäni uudelleen neulomaan. Onneksi en ehtinyt kovin pitkälle, ennen kuin tajusin sen ja sain taas purkaa. Olisin todennäköisesti saanut ne jo valmiiksi, jos en olisi tusaillut matkan varrella. Murmur.

Käsineet ovat ensimmäinen kirjoneuleprojektini sitten ala-asteen, ja olen tykännyt niistä kovasti; jälkikin on siistimpää kuin mihin olin varautunut. Neulon varmasti jatkossa lisää kirjavia asioita. Kunnianhimoinen haaste olisi Eunnyn Venezia pullover uusimmasta Interweave knitsistä, mutta kun en välitä sen väreistä. Ovathan ne upeat, ja Eunny on nähnyt ihan kauheasti vaivaa niitä valitessaan, mutta minä en niissä viihtyisi. Enkä varmaankaan näyttäisi hyvältä.

Listauduin blogilistalle ihan äskettäin, ja heti olen saanut vieraita! Kiitoksia mukavista kommenteista, mukavat ihmiset! Tulen vastavierailuille blogeihinne tuota pikaa.